Järjestimme blogisivustollamme pienehkön kyselyn siitä, miten jokainen kokee kohdallaan akrobaattirokin tunnettuuden suomalaisten keskuudessa. Tulokset jakoivat mielipiteet täysin - 11:stä vastaajasta neljä oli kuitenkin sitä mieltä, että rokkitanssia pidetään fyysisenä, aerobicciä vastaavana urheilulajina. Yleinen mielikuva on siis sen suuntainen, että hikeä pitää vuodattaa saadakseen tuloksia.
Olen täysin samaa mieltä tuloksen suhteen. Väittäisin, että jokainen akrobaattirokkia vähänkään tunteva henkilö tietää sen olevan hyvin fyysinen ja vaativa laji. Mutta siinä toisaalta myös piilee lajin haasteellisuus saada uusia harrastajia joukkoonsa - kuinka saada ihmiset löytämään myös lajin taiteellinen, tanssillinen ja koreografinen puoli, jotka yhdessä hyvän fyysisen kunnon ylläpitämisen rinnalla luo lajista ainutlaatuisen?
Tulos näytti toisaalta myös sen, että liian suuri osa suomalaisista ei tunne lajia ollenkaan. Siihen voidaaan nähdä suoraan vaikuttavana tekijänä harrastajamäärän vähyys sekä lajin näkyvyys mediassa. Tilanteen parantamiseksi tulisi jokaisen akrobaattirokin harrastajaseuran pyrkiä näkymään mahdollisimman paljon erinäisissä tapahtumissa, kuten messuilla, avajaisissa tai seura-/lajiesittelyissä. Ei siis muuta kuin trikoot jalkaan ja lavalle ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti